Ammattiyhdistyksillä, eli ay-liikkeellä, on verrattain pitkä historia ja se on yksi vanhimmista yhdistystoiminnan muodoista, joka on säilynyt näihin päiviin saakka. Nyky-Suomessa ay-liike on olennainen osa päivän politiikkaa ja erilaiset ammattiyhdistykset tuovat esille työssä vastaan tulevia epäkohtia.
Teollisen vallankumouksen myötä ihmisille avautui aivan uudenlainen mahdollisuus: tehdä töitä tehtaassa. Tätä ennen oli melkeinpä ennenkuulumatonta, että iso joukko ihmisiä työskentelisi jollekulle muulle kuin valtiolle tai kuninkaalle. Uudenlaisessa työssä ja sen toimintakulttuurissa havahduttiin jo varhain erilaisiin ongelmakohtiin, mikä loi tarpeen järjestäytyä. Iso-Britannia oli ensimmäinen maa, jossa ammattiyhdistykset aloittivat toimintansa 1800-luvulle tultaessa. Mallia otettiin porvarien keskiaikaisista killoista, joiden tarkoitus oli suojella jäsenistönsä intressejä ja kehittää alan osaamistakin.
Ammattiyhdistystoimintaan liitetään usein sosialismi, mutta alkujaan ay-toimijoissa oli paljon liberaaleja, joiden tärkein motiivi oli työväestön sivistäminen ja hyvien työehtojen neuvotteleminen. Myös työn ulkopuoleiseen elämään haluttiin panostaa niin, että työntekijän vointi ja toimeentulo olisi koko ajan turvattu.
Vasta 1800-luvun puolessa välissä sosialismi alkoi saamaan jalansijaa työväenliikkeessä. Nyt haluttiin ja vaadittiin isoja yhteiskunnallisia muutoksia tasa-arvon ja demokratian edistämiseksi: ihmiset eivät halunneet olla alamaisia, vaan kansalaisia. Ay-liike alkoi myös vakiinnuttaa asemaansa yhteiskunnallisen keskustelun alustana ja aktiivisena toimijana.
Suomalaista historiaa
Suomeen perustettiin ensimmäinen ammattiyhdistys 1869, kun helsinkiläiset kirjapainotyöntekijät järjestäytyivät nimellä Helsingin Kirjatyöntekijäin Yhdistys (HKY). Yhdistys teki aktiivisesti yhteistyötä työnantajiensa, kirjapainojen, kanssa ja jäseninä oli myös paljon ihmisiä työnantajien puolelta.
Edellä kuvattua työväen ja -antajien yhteistä liikettä kutsutaan ns. wrightiläiseksi työväenliikkeeksi. Nimensä se on saanut huonekalutehtailija Viktor Julius von Wrightin mukaan, joka toimitti mm. Työmies-lehteä, mutta joka oli myös aateliston edustajana säätypäivillä vuoteen 1904 asti. Wrightiläisen työväenliikkeen sovitteleva luonne pyrki ennen kaikkea estämään työväenliikkeen radikalisoitumisen.
Työnantajien ja -tekijöiden yhteiset liikkeet kuihtuivat kuitenkin pois sosialismin vahvistaessa asemaansa työväen keskuudessa. HKY:n latojat järjestivät Suomen ensimmäisen työtaistelun huhtikuussa 1872. Viisipäiväisen lakon päätteeksi työntekijöille luvattiin vaadittu palkankorotus.
1899 perustettu Suomen Työväenpuolue (sittemmin SDP) omaksui toisessa puoluekokouksessaan vuonna 1903 ns. Erfurtin ohjelman, jonka saksalaiset sosialistit olivat kirjoittaneet. Ohjelman hyväksyminen ajoi wrightiläiset pois ay-liikkeistä, mikä puolestaan loi pohjan ay-liikkeen ja sosiaalidemokratian väliselle yhteistyölle.